Sinisen tulevaisuuden perusti 20 perussuomalaisista eronnutta Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän jäsentä vuonna 2017. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa puolueen kannatus ei ollut suuri, eikä puolue täten saanut yhtään kansanedustajaa eduskuntaan.  

 

Puolueen puheenjohtaja Sampo Terho oli ennen ennakkoääniä toiveikas ja uskoi, että siniset saavat jopa useampia paikkoja eduskunnasta. Myös muut ehdokkaat olivat innokkaita ja toiveikkaita. Tunnelma kuitenkin muuttui, kun ennakkoäänestysten tulokset julkaistiin. Ennakkoäänien perusteella siniset tulisivat tippumaan eduskunnasta ja tämä sai ehdokkaat miettimään puolueen ja itsensä tulevaisuutta. Ennakkoäänien perusteella sinisten puoluesihteeri Matti Torvinen sanoi, että puolue harkitsee maanantaina, lopettaako se toiminnan. Terho sen sijaan sanoi, että puolue kokoontuu miettimään jatkoa. Äänistä huolimatta Terho ei kuitenkaan ollut vielä luopunut toivosta ja uskoi puolueen saavan vielä lisää ääniä.  

 

Kun kaikki äänet olivat laskettu, saatiin varma tieto, että siniset tippuvat eduskunnasta. Tämän jälkeen sinisten pitää kokoontua ja päättää, mikä on puolueen tulevaisuus. Mielestäni sinisillä on kolme vaihtoehtoa koskien puolueen tulevaisuutta. He voivat joko jatkaa toimintaansa ja pysyä samana puolueena, mutta heillä ei vain ole kansanedustajia. Toisena puolue voisi mahdollisesti palata ja liittyä yhteen perussuomalaisten kanssa. Viimeisenä puolue voisi vain lopettaa toimintansa ja jokainen päättäisi itse, mitä tekee sen jälkeen. Koska sininen on nuori ja pieni puolue ei sillä ole ikinä ollut kovin suurta kannattajajoukkoa, mikä johti eduskunnasta tippumiseen.